Suoravetolukko haastaa perinteisen pulttilukon metsästyskivääreissä
Suoravetolukko yleistyy metsästysaseissa.
Olemme jokainen katselleet joskus ampumahiihtoa joko televisiosta tai paikanpäällä. Siinä ampumapaikalla miehet ja naiset naputtelevat hillittömällä nopeudella .22 -kaliiperisilla pyssyillään laukauksia ampumakäden etusormea välillä lukkovivulla ja välillä liipaisimella käyttäen. Nopeus perustuu suoravetolukkoon, joka on perinteistä kampilukkoa vikkelämpi käyttää nopeissa ampumatilanteissa.
Usein kuulee väitettävän, että suoravetolukko olisi kehitetty juuri ampumahiihdon eli biathlonin tarpeisiin mutta totuus on toinen. Suoravetolukko on kehitetty niinkin varhain kuin 1890, jolloin Itävalta-Unkarin armeija otti käyttöön suoraveto-M1890 Mannlicherit. Niitä seurasivat nopeasti Sveitsin Schmidt-Rubinit (1893), amerikkalaisten Winchester-Lee (1895) ja kanadalaisten Ross Rifle ( 1905).
Suoravetolukkoa ei ole juuri sotilaskäytössä, paitsi joillakin snaippereilla, tarkka-ampujilla. Ja siihen on syynsä, jotka esitellään jäljempänä. Suoravetolukko on tänä päivänä yleistymässä juuri metsästysaseissa. Latausmekanismissa suoravetolukko on tullut perinteisen pulttilukon rinnalle. Suoravetolukossa lukon vipua ei nosteta ja käännetä ennen latausliikettä, vaan vipu vedetään suoraan taakse. Suoravetolukkokiväärissä ampuja vetää lukon taakse ja työntää sen takaisin eteen, jolloin makasiinin tai vaihtoehtoisesti lippaan syöttösillan päällä makaava uusi patruuna työntyy patruunapesään lukon samalla virittyessä.
Jo vuonna 1824 Johann Nikolaus von Dreyse kehitteli pulttilukkomekanismin, jossa patruuna syötettiin sivuun käännettävän lukkokoneiston eteen. Aseen käsittelyyn ja erittäinkin lataamiseen käytettävät liikeradat pienenivät tuon aikaisiin muihin menetelmiin verrattuna merkittävästi. Samainen von Dreyse kehitti vuonna 1836 takaaladattavan sytytysneulakiväärin, joka voitiin ladata sekunneissa ja pienessä tilassa: lukko vedettiin nopeasti taakse, patruuna työnnettiin aseen sisään ja kivääri oli laukaisuvalmis. Dreysen neulakivääri (das Zündnadelgewehr), mahdollisti myös uuden toimintamallin; ampumisen ja lataamisen makuulta, kun aikaisemmin sotilaan piti olla polvi- tai seisoma-asennossa voidakseen käyttää hidasta ja suuria liikeratoja vaativaa asettaan. Pystyssä oleva sotilas oli myös helpompi maali, kuten itävaltalaiset saivat ikäväkseen havaita Preussin-Itävallan sodassa. Preussilaiset latasivat uudet kiväärinsä suojassa makuulla ja niittivät niillä helposti vihollissotilaita, jotka joutuivat nousemaan pystyyn lataamaan aseensa.